Mansikkamussukat

Meidän perheessä rakastetaan mansikoita. Itseasiassa koko perhettä ei olisi ilman mansikoita, sillä tapasin mieheni hänen kesätöissään mansikanmyyjänä. Kaverini antoivat silloin 19 vuotta sitten hänelle lempinimeksi Mansikkamussukka.

Meillä kuluu mansikoita uskomattomia määriä. Näin kesällä niitä syödään sellaisenaan, kermavaahdon tai jäätelön kanssa ja talvella mansikoita sulatellaan pakkasesta pannukakun kaveriksi tai kiisseliin melkein joka viikko. Mansikat olemme käyneet poimimassa Iso-Hiiden Kartanolta. Poimimme mansikat itse, koska se on kivaa ja silloin tietää varmasti, mitä saa. Hieman torihintoja halvemmaksikin itsepoiminta tulee.

Emppa on kysellyt lumien sulamisesta lähtien, koska mennään mansikoita poimimaan ja tänään tehtiin ensimmäinen poimintareissu. Mansikoiden poimimisen lisäksi Emppaa innostaa lähtemään mukaan se, että pellolle mennään traktorin vetämän peräkärryn kyydissä.

Minä ja Artza tosin emme tällä kertaa tulleet kyytiin, vaan kävelin perässä työntäen nukkuvaa Artzaa rattaissa. Kun pääsimme pellolle, ämpäreissä oli jo monta mansikkaa kerättynä. Vielä enemmän mansikoita taisi tosin jo olla Empan mahassa. Pellolla mansikkapenkkien välit olivat niin leveät ja rattaat niin kapeat, että sain Artsan ihan viereen ja pääsin itsekin keräämään (ja syömään) mansikoita itsekin. Pian ämpärit olivatkin täynnä ja Artsakin heräsi uniltaan. Sitten taas traktorin kyytiin ja lopuksi vielä leikkipaikalle. Kivaa oli ja pian taas uudestaan. Kunhan saamme tämän päivän saaliin syödyksi ja pakkaseen. Se perkaaminen ja säilöminen ei ole ollenkaan niin kivaa.

Kuperkeikkoja

Vähän lisämomenttia perinteisiin kuperkeikkoihin.

Etuperinkuperkeikka

Etuperinkuperkeikka toisinpäin.

Takaperinkuperkeikka

Oli kivaa jumpata yhdessä. Kuten kuvista näkyy yksi liian innokas osallistuja jouduttiin laittamaan terassille odottelemaan :)

Lapsi keinuu, kuula (ja toinen lapsi) heiluu

Olen taas vaihteeksi innostunut kahvakuulaharjoittelusta. Laji on aivan
täydellinen kotiäidille. Alle puolen tunnin treeni on jo tehokas ja
kyytiä saa koko kroppa.

Yleensä olen ajoittanut treenini lasten päiväunien aikaan, mutta
ajattelin kokeilla, onnistuisiko pihatreeni yhdessä lasten kanssa.
Artza laitettiin keinuun turvaan ja Empalle tähdennettiin, että äidin
lähelle ei saa tulla varoittamatta treenin aikana.

Artza viihtyi keinussa treenin ajan hyvin, kunhan sai välillä vauhtia.
Emppa säntäili tapansa mukaan sinne tänne, antoi Artzalle vauhtia,
nosti omaa kahvakuulaansa (kivi ämpärissä) ja leikki omiaan. Aika hyvin
Emppa muisti pysyä loitolla, mutta tarkkana sain olla, että missä lapsi
liikkuu. Oma keskittyminen treeniin ei siis ollut parasta mahdollista,
mutta parempi tällainen löysempikin harjoitus kuin ei mitään. Ja
toisaalta pidän tärkeänä sitä, että lapset näkevät vanhempiensa
liikkuvan. Esimerkin voima on suuri.

Hyvää juhannusta!

Tänään on ollut mukava päivä. Aamupäivän vietimme veneellä. Lasten päiväunien jälkeen palasimme veneeltä kotiin ja vietimme aikaa yhdessä pihalla. Minäkin päädyin lasten kanssa istumaan kahluualtaaseen. Illalla kävimme katsomassa oman kylämme VPK:n juhannuskokkoa. Komea oli, mutta onneksi oli palokalusto paikalla.

Hyvää juhannusta kaikille!

Porissa

Porissa on ihana ilmainen Pelle Hermannin puisto. Suosittelen todella. Sekä Pelle Hermannin puistosta että Porin torilta löytyi vielä Angry Birds kiipeilytelineet. Puistossa saa hyvin kulumaan päivän tai vaikka puolitoista. Puistossa on myös muutama lintuhäkki ja lampaita.

Angry Birds ritsassa torilla.

Pelle Hermannin puistossa ei juuri ehditty kuvia napsimaan, kun juostiin poikien perässä. Tässä kuitenkin osa Angry Birds kiipeilyjutusta

ja vielä liukumäestä.

Tahdotko tangramin?

Kun Artza nukkui aamupäivän päikkäreitään, teimme me Empan kanssa kuvioita tangramilla. Googlen kuvahausta löytyy hakusanalla tangram vaikka millaisia malleja. Me teimme tänään ihmishahmoja. Emppa ei vielä ihan yksin osaa tehdä kuviota mallista, mutta kun ojensin hänelle palikoita oikein päin käteen, osasi hän useimmat laittaa paikalleen mallin mukaan. Omia kuvioita ei vielä päästy kehittelemään, mutta ehkä sitten joku toinen kerta.

Sen verran kivaa tangramin kanssa on touhuta, että haluamme tätä iloa jakaa muillekin. Arvomme siis yhden tangramin Minä Itse- verkkokaupasta. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla blogiin (jätäthän myös sähköpostiosoitteesi) ja Facebookissa. Osallistumalla sekä blogin että FB:n kautta tuplaat mahdollisuutesi voittoon. Osallistumisaikaa on kesäkuun loppuun saakka.

Mistä maito tulee?

Kävimme viime viikolla sukuloimassa Pohjanmaalla ja pysähdyimme matkanvarrella Juustoportin kahvilassa Jalasjärvellä. Sieltä löytyi muutama leikkilehmä, josta yhtä sai lypsääkin. Minulta ei onnistunut, mutta Emppa sai ruiskaistua Artzaa. Tämä lehmä tosin lypsi vain vettä.

Mukaan tarttui myös Maito ja terveys ry:n kirjanen "Mistä maito tulee?" Kirjasessa on tarina, jossa tutustutaan elämään maitotilalla. Meillä kirjasta on luettu jo moneen kertaan. Laatu ylitti tällä kertaa hinnan (0 euroa) huimasti. Jos et juuri nyt ole menossa Jalasjärvelle, voi kirjasta ja muuta aineistoa tilata täältä.

Matka on määränpää

Minä ja lapset palasimme tänään matkalta. Eilen aamulla käsiini sattui lahjakortti laivaristeilylle. Kysyin Empalta, lähdetäänkö laivalle, mutta Emppa halusi junaan. Päätettiin tehdä molemmat eli junalla Helsinkiin, sieltä laivaan ja seuraavana päivänä taas junalla kotiin.

Varasin laivamatkan ja kun päiväunet oli nukuttu, lähdimme liikkeelle. Junaliput ostin asemalta. Junaa odotellessa ihmettelimme muita junia ja lapset söivät välipalaa. Junamatka meni mukavasti leikkivaunussa. Alhaalla oli tilaa rattaille ja ylhäältä löytyi liukumäki, kirjoja ja suosikiksi osoittautunut leikkijuna. Kun Pasilan asema oli ohitettu, lastasin lapset rattaisiin, heitin repun selkääni ja sinun menoksi. Ensin käytiin syömässä ja sitten ajeltiin metrolla ja ratikoilla, käveltiin ja ihmeteltiin. Artza nukkui toiset päiväunensa rattaissa.

Meillä on käytössä Phil&Teds Explorer rattaat. Ne ovat kevyet ja kahden rattaiksi kapeat. Isompi matkustaa etupenkissä ja pienempi isomman taakse alle kiinnitettävässä sisaristuimessa. Matkustusasento on aika pysty, joten päiväunia varten Artzalla on kaulassa niskatyyny. Mukana oli myös Manduca-kantoreppu laivalla oloa varten. Matkatavarat olivat repussa.

Aikamme seikkailimme pitkin Helsinkiä ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Pikkuhiljaa suuntasimme kohti satamaa. Satamaan päästyämme lapset pääsivät pois rattaista ja meno oli aika villiä. Molemmat konttasivat, kiljuivat ja painivat lattialla. Kun alkoi tulla aika lähteä laivaan, laitoin lapset taas rattaisiin. Alkoi jo olla nukkumaanmenoaika ja väsyneet lapset kiukuttelivat. Itku kuitenkin loppui, kun päästiin hyttiin.  Hetken ihmettelimme hyttiä, sitten kävimme leikkipaikalla ja iltapalalla.



Aamu alkoi laivan buffet aamiaisella. Oma haastensa saada kolme ihmistä kun kaksi kolmesta ei osaa hakea ruokaansa itse ja yhtä kolmesta ei voi jättää hetkeksikään yksin esim. syöttötuoliin. Rattaat olisivat olleet hyvät, mutta ne eivät pöytien väliin olisi mahtuneet. Manduca auttoi, sillä sain sentään molemmat kädet käyttöön.

Aamiaisen jälkeen käytiin taas leikkipaikalla ja vähän ostoksilla. Sitten laivailut oli laivailtu. Helsingissä kävimme ostamassa torilta mansikoita ja ajelimme taas ratikalla. Artza vetäisi päivän ensimmäiset päikkärit rattaissa. Rautatieasemalla ihastelimme lipunmyynnissä olevaa pienoisrautatietä. Lippu oli kuitenkin hankittava automaatista, sillä jonot olivat niin pitkät, ettemme olisi ehtineet seuraavaan junaan. Joku automaattien luona näkemäni VR:n henkilö väitti, että perhelipun (eli paikka myös alle 6-v. lapselle) saisi myös automaatista, mutta en minä ainakaan onnistunut. No, junassa oli hyvin tilaa, eikä kukaan tullut kyselemään minun vieressäni ollutta paikkaa. Oman paikkani osasin kuitenkin varata leikkivaunuun.

Junamatka meni nopeasti ja kohta oltiin jo asemalla odottaneessa autossamme matkalla kotiin. Molemmat lapset nukahtivat melkein heti. Ennen nukahtamistaan Emppa ehti vielä kysyä "miksi mennään kotiin?" Kotipihalla jätin lapset nukkumaan autoon itkuhälyttimen (oikeasti radiopuhelin) kanssa. Ehdin päiväunien aikana purkaa laukun, laittaa pyykkikoneen päälle ja tehdä ruuan. Kun lapset heräsivät, alkoi kiukuttelu heti. Tappelivat keskenänsä ja roikkuvat minussa. Artza heitteli syötettyä ja sormiruokaa pitkin ja Emppa nosti mekkalaa, koska häntä ei koskaan syötetä. Teki mieli lähteä uudestaan matkalle.

Lapset ovat tottuneita matkusteluun ja viihtyvät reissussa hyvin, kunhan päivärytmistä pidetään suurinpiirtein kiinni ja ruokahuolto pelaa. Artzalle otin mukaan soseita (ei kelvannut) valmispuuroa (iltapala hytissä) ja puurojauhetta (aamupalalla kuumaan veteen sekoitettuna). Artza söisi kyllä muuten samaa ruokaa kuin muutkin, mutta suolatonta on saattaa olla matkalla vaikea löytää. Imettämisessä on se hyvä puoli, että jotain takuuvarmasti kelpaavaa evästä on matkalla aina mukana. Päiväunetkin pitää ottaa huomioon. Artza nukkuu sujuvasti rattaissa missä tahansa, mutta Emppa on yleensä saatava sänkyyn tai autoon nukkumaan.

Aikamoinen matka, vaikkemme oikeastaan minnekään menetkään, matkustimme vain eri kulkuneuvoilla ja päädyimme lähtöpisteeseen. Oli yllättävän hauskaa vain matkustella. Yleensä kun kulkuneuvot ovat vain se välttämätön paha, jolla päästään määränpäähän. Nyt matka oli määränpää.

Kiteytyminen

Pääsiäisen aikaan näin jossain näin koristeltuja munanpuolikkaita. Meillä tämä ei enää liittynyt pääsiäiseen, vaikka munankuoria käytettiinkin.


Sekoitettiin kuumaan veteen suolaa niin paljon kuin liukeni sekä väriä. Vesi kaadettiin munankuoriin.

Sitten vain odoteltiin. Tässä lopputulos:

Isomman lapsen kanssa voisi vielä vertailla suolan liukenemista kuumaan ja kylmään veteen.

Talkoiden tulos valui naapuriin

Pidimme jokin aika sitten extempore pihatalkoot. Nurmikko tien vieressä oli kaivannut kohennusta jo jonkin aikaa ja kun Sani lapsineen tuli käymään, oli lapsityövoimaakin saatavilla.

Ensin levitettiin multaa ja sitten kylvettiin siemeniä. Kastellakin pojat olisivat halunneet, mutta kun meillä ei ole kuin yksi kasteluletku, olisi siitä tullut takuuvarmasti riitaa. Sani löysi taivaalta jokusen tumman pilven ja niiden perusteella arveltiin, että kohta sataa, joten turha kastella.

Lapsille tuli nälkä ennekuin ruoka oli valmista ja etenkin Emppa alkoi kiukutella. Ehdotin, että jos he söisivät jälkiruuaksi ajateltua vispipuuroa ensin ruokaa  odotellessa. Mutta kun Emppa kuuli sanan jälkkäri, hän juoksi pakastimelle ja nappasi sieltä jäätelön ennenkuin ehdin tehdä mitään. Pakkohan se oli sitten antaa muillekin. Alkuruuaksi siis jäätelöä, pääruuaksi makaroonilaatikkoa ja porkkanaraastetta ja jälkiruuaksi vispipuuroa.

Yhteinen lounas on ollut mieluinen juttu. Ruokaa tekee samalla vaivalla isommallekin porukalle ja vieraana oleva säästyy ruuanlaitolta sekä saa vähän toisenlaista ruokaa. Itse tulee kuitenkin tehtyä aina niitä samoja.

Talkoopäivä oli kiva ja nurmikosta näytti tulevan hyvä. Toissapäivänä luontoäiti järjesti yllätyksen. Satoi kaatamalla vettä ja rakeitakin, minkä seurauksena pihalle muodostui koski. Ikkunasta nappasin kuvan, sillä siihen myräkkään en ulos uskaltautunut. Niinhän siinä kävi, että mullat ja siemenet päätyivät veden mukana naapurin pihalle. Täytyy varmaan syksymmällä yrittää uudestaan. Toivottavasti saadaan taas hyvä porukka talkoisiin.

Pillimehua ja äidinmaitoa

Artza, ikää kohta 10 kk, ei juo mitään muuta kuin äidinmaitoa ja ainoastaan rinnasta. Tarjottu on niin pumpattua äidinmaitoa, vettä kuin mehuakin. Juomia on tarjottu tuttipullosta, mukista, nokkamukista ja lasista. Useampia kertoja päivässä ja useamman kuukauden ajan. Kuvassa osa tarjoiluastioista.

Artzalle ei vaan kelpaa muu kuin tissi. Tuttipulloa tai mukia voi pureskella ja kieritellä, mutta jos joku yrittää auttaa juomaan niistä, lapsi suuttuu tai juomat on rinnuksilla tai sekä että. Artzaa ei tissiriippuvuus näytä haittaavan. Jos äiti ei ole paikalla, sitten ei juoda, eikä siinä sen kummempaa. Pisin aika taitaa olla 7 tuntia juomatta. Onneksi ruuassakin on nestettä.

Otin aiheen puheeksi neuvolassa tänään ja terveydenhoitajalla oli vielä yksi ehdotus: tarjoa juotavaa pillillä. Pillimehupurkkia kun puristaa, pillistä ruiskuaa mehua. Empan kanssa tämä ilmiö tuli tuskallisen tutuksi, mutta nytpä siitä voisikin olla hyötyä. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään antaa vauvalle sokeri-lisäaine-esanssia, mutta eipä kai kokeilemisesta ole hirveästi haittaa. Päivittäiseen käyttöön nämä litkut eivät meille tosiaankaan tule.

Ensimmäinen kokeilu ei antanut ihan toivottua tulosta. Nimittäin jos vauva nappaa pillistä hampailla kiinni samalla kun äiti puristaa mehupurkkia, ei mehu roiskukaan pillistä vaan purkin reiästä. Jatkamme harjoittelua koko arsenaalilla. Kaipa tuo joskus oppii, kun sinnikkäästi tarjotaan mahdollisuuksia. Meillä mukeja ja muita saa siis pyöriä jatkossakin lattialla Artzan ulottuvilla.

Orjallisesti en muuten neuvolan suosituksia noudata. Minua esimerkiksi kehotettiin yövierotukseen (olisi  voinut aloittaa jo puolivuotiaana). Yölliset hörpyt kuulemma vahingoittavat hammaskalustoa. Tästä olen saanut ristiriitaista tietoa. Jotkut nimittäin väittävät, etteivät äidinmaidon sokerit rasita hampaita. No, jokatapauksessa yövierotus rasittaisi äitiä liikaa. Itselleni on helpointa vetää yöllä herännyt vauva tissille ja jatkaa unia. Empan kanssa pidin jos jonkinlaista unikoulua, eikä yöhuudoista ollut mitään hyötyä. Lopulta lapsi oppi nukkumaan läpi yön ihan omia aikojaan. Kunhan Artzakin oppii kunnolla syömään ja juomaan, eiköhän yötankkauksetkin sitten  jää.

Eemelin oma piirakka

Oi Mutsi Mutsi haastoi leipomaan Vaahteranmäen Eemelin kunniaksi. Meillä leivottiin raparperipiirakka, koska se on niin nopea tehdä, että Eemelinkin kärsivällisyys riittää. Lisäksi tämä on niin helppo, että Eemelikin osaa. Leipoessa  pysyy edes hetken keppostelusta erossa (tai ei ainakaan ehdi vetää Iidaa lipputankoon).

Ensin haettiin pihalta raparperia. 

Sitten raparperit pilkottiin. Pieni leikkuulauta ja ruokailuveitsi ovat Eemelille sopivat työvälineet. Tämä raparperi ei muuten päätynyt piirakkaan.

Pohjaan tulee 125 g voita, 1,5 dl sokeria, 2 tl leivinjauhetta, 2 dl vehnäjauhoj, 0,5 dl ruisjauhoja ja kananmuna. Sulatin voita mikrossa ja muut aineet lisättiin kulhoon satunnaisessa järjestyksessä sekoittaen. Eemeli voi hyvin auttaa mittaamisessa ja sekoittamisessa, sillä tämä ohje ei ole turhan tarkka. Tällä kertaa unohtui kananmuna.

Päälle 1-2 dl kermaviiliä, jugurttia, rahkaa tms. 1-2 kananmunaa, vajaa 1 dl sokeria ja vaniljasokeria sekä ne pilkotut raparperit. Meillä Eemeli ehti kipata vaniljasokeria aika kasaan mukaan, kun äidin silmä vältti.

Uuniin laittaminen ja sieltä pois ottaminen ovat ainoita vaiheita, joihin meidän Eemeli ei saanut osallistua. Uunissa oli lämpöä 185 astetta ja piirakka oli siellä puolisen tuntia.

Tälläinen siitä tuli. Ilmeisesti runsaasti annosteltu vaniljasokeri tasapainotti hyvin raparperin happamuutta, sillä puolet oli syöty ennenkuin ehdin kuvaamaan.

Sanoja

Alkukirjainkorttien jälkeen tehtiin ensimmäiset sanakortit. Leikkasin kuvat pikkusiskoni vanhasta aapisesta. Sanat alkavat tarkoituksella eri kirjaimilla, joten riittää kun sen ensimmäisen kirjaimen tunnistaa. Korteissa on rasti takapuolella oikean sanan kohdalla.

Fröbelin pallot

Saimme toissaviikolla taas kauppaan uusia tuotteita. Nyt meiltä löytyvät kaikki Fröbelin lahjat, myös ne palikat, jonka mukaan eräs lastenlauluyhtye on saanut nimensä.

Fröbelin lahjat on sarja, joka kasvaa lapsen mukana. Mitä pienempi numero, sitä pienemmälle lapselle se on tarkoitettu. Esimerkiksi meidän Artza (ikää 10 kk) on juuri sopivassa iässä aloittamaan ensimmäisestä laatikosta eli Fröbelin palloista.

Artza itse oli samaa mieltä. Kuvasin Fröbelin palloja verkkokauppaa varten ja vauva konttasi heti laatikon kimppuun. Artza tutki pallot tarkkaan koskemalla, katsomalla ja maistamalla.

Narullisia palloja on hyvä heilutella ja naruttomat kierivät hauskasti alas portaita. Meillä molempia lapsia ovat aina kiinnostaneet narut sekä pallot ja nyt niitä sitten on riittämiin. Pallot ovat pehmeitä ja kevyitä, joten niillä ei saa vahinkoa aikaiseksi, ei Emppakaan, jolla on lupa heitellä näitä palloja sisällä. (Fröbelin pallosota on muuten hauska laji) Artzaakin vain naurattaa, kun hän huitoo narullisella pallolla itseään päähän.

Meillä palloista pitävät ja niillä leikkivät siis vauva, kohta kolmevuotias ja tietysti myös kissa. Vielä kiinnostus ei ole hiipunut yhtään. Pallolaatikko on olohuoneen lattialla ja heittelen aina ohikulkiessani sinne tänne levinneitä palloja laatikkoon. Laatikko ja pallot ovat mielestäni niin kivan näköisiä, että saavat olla esillä niin kauan kuin niillä halutaan leikkiä. Iltaisin kaikki pallot haalitaan takaisin laatikkoon ja kansi pannaan kiinni.

Jos muutamana päivänä laatikkoa ei kukaan avaa, vien sen sitten lastenhuoneeseen odottamaan uutta innostusta.