torstai 6. kesäkuuta 2013

Eemelin oma piirakka

Oi Mutsi Mutsi haastoi leipomaan Vaahteranmäen Eemelin kunniaksi. Meillä leivottiin raparperipiirakka, koska se on niin nopea tehdä, että Eemelinkin kärsivällisyys riittää. Lisäksi tämä on niin helppo, että Eemelikin osaa. Leipoessa  pysyy edes hetken keppostelusta erossa (tai ei ainakaan ehdi vetää Iidaa lipputankoon).

Ensin haettiin pihalta raparperia. 


Sitten raparperit pilkottiin. Pieni leikkuulauta ja ruokailuveitsi ovat Eemelille sopivat työvälineet. Tämä raparperi ei muuten päätynyt piirakkaan.


Pohjaan tulee 125 g voita, 1,5 dl sokeria, 2 tl leivinjauhetta, 2 dl vehnäjauhoj, 0,5 dl ruisjauhoja ja kananmuna. Sulatin voita mikrossa ja muut aineet lisättiin kulhoon satunnaisessa järjestyksessä sekoittaen. Eemeli voi hyvin auttaa mittaamisessa ja sekoittamisessa, sillä tämä ohje ei ole turhan tarkka. Tällä kertaa unohtui kananmuna.

Päälle 1-2 dl kermaviiliä, jugurttia, rahkaa tms. 1-2 kananmunaa, vajaa 1 dl sokeria ja vaniljasokeria sekä ne pilkotut raparperit. Meillä Eemeli ehti kipata vaniljasokeria aika kasaan mukaan, kun äidin silmä vältti.

Uuniin laittaminen ja sieltä pois ottaminen ovat ainoita vaiheita, joihin meidän Eemeli ei saanut osallistua. Uunissa oli lämpöä 185 astetta ja piirakka oli siellä puolisen tuntia.



Tälläinen siitä tuli. Ilmeisesti runsaasti annosteltu vaniljasokeri tasapainotti hyvin raparperin happamuutta, sillä puolet oli syöty ennenkuin ehdin kuvaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti