torstai 11. heinäkuuta 2013

Ikärajoista

Verkkokauppamme tuotteista löytyy harvemmin suositusikää. Tämä johtuu siitä, että tuotteita voivat käyttää hyvin eri ikäset, kukin omalla tavallaan. Esimerkiksi meillä myynnissä oleva Tuli on irti! eli Fire Escape on saanut valmistajalta Smart Gamesiltä ikärajasuosituksen yli 8-vuotiaille, mutta se on ollut yksi Empan suosikeista jo monta kuukautta. Logiikkapelissä palomiehen pitää löytää reitti pelastettavan luokse palavassa talossa ja käytettävissä on rajallinen määrä vaahtosammuttimia. Emppa leikkii sillä sekä yksikseen ihan omilla säännöillään että yhdessä aikuisen kanssa. Aikuinen on yhteispelissä palomestari, joka antaa palomiehelle toimintaohjeita. Aikuiselle tämä on hyvää aivojumppaa, joskus tosin ainakin minulle liiankin haastavaa. Empan taas tulee harjoiteltua ohjeiden kuuntelemista ja niiden mukaan toimimista. Tämäkin lysti olisi jäänyt kokematta, jos olisin noudattanut ikäsuosituksia.

Lain vaatima "ei suositella alle 3-vuotiaille" löytyy toki verkkokauppamme tuotteista, joissa on pieniä osia. Tämän varoituksen on saanut myös Tuli on irti! -logiikkapeli. Eli peräti kahden suosituksen vastaisesti toimin, kun annoin pelin silloin vielä kaksivuotiaalle Empalle. Onhan se tietysti hyvä, että riskeistä varoitetaan, mutta mikäköhän taika siinä kolme vuotta täyttämisessä on? Eihän se ihan niinkään mene, että kaksivuotiaana vielä tunkee kaiken suuhun ja sitten 3-vuotissyntymäpäivänä lopettaa sen.

Televisio-ohjelmien ikärajoja meillä kyllä noudatetaan, eli Emppa ei katso mitään yli 7-vuotiaille tarkoitettua ohjelmaa. Mutta yllättävän suuri osa S-merkityistä eli kaikille sallituista ohjelmista on myös sellaisia, jotka eivät mielestäni sovi Empan katsottavaksi. Pikkukakkosessakin on tullut ohjelma, joka oli niin pelottava, että tuli yöuniin useamman kerran. Katsottiin silloin televisiota yhdessä, mutten itse tajunnut kyseistä pätkää liian jännittäväksi ja ahdistavaksi. Kaikelta ei pysty lapsiaan suojelemaan. Sinänsä en pidä telkkarin katsomista pahana asiana. Luulen, että Empan sanavarasto ja mielikuvitus ovat niin laajoja osittain juuri sen vuoksi, että telkkaria on tullut katsottua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti