torstai 22. elokuuta 2013

Kävelee itse

Artza otti ensiaskeleensa noin 11 kk:n ikäisenä 5 viikkoa sitten. Se oli sitten menoa. Että voi käveleminen olla kivaa. Kotona sisällä Artza kävelee edestakaisin ja ympyrää oikeastaan koko hereilläoloaikainsa. Pihassakin on tullut tepasteltua kokolailla paljon. Kesällä on pärjätty hyvin paljasjaloin, mutta nyt Artza alkaa olemaan tottunut synttärilahjaksi saamiinsa kenkiin ja lujaa pääsee niilläkin.

Minä en vain ole sisäistänyt, että tuo lapsi tosiaan osaa kävellä, vaan olen kantanut ja työntänyt rattaissa aina kun on pitänyt mennä jonnekin. Tajusin eilen hölmöyteni, kun lähdimme Artzan kanssa viemään pakettia postiin autolla. Paketti oli sen verran suuri, etten heti löytänyt sille sopivaa kassia. Mietin, etten saa kannettua Artzaa ja pakettia molempia autosta postiin vaan täytyy ottaa kantoreppu Artzalle. Mutta sitäkään ei näkynyt missään ja postin lähtöön oli enää vartti. Oli pakko lähteä ilman kantovälineitä. Postin parkkipaikalla vasta tajusin, että voihan Artza kävellä. Paketti kainaloon, Artzaa kädestä kiinni ja menoksi. Hienosti meni, paketti ehti postiin ja Artza käveli vielä postista takaisin autollekin.

Kotona Artza käveli ihan itse autotallista ulko-ovelle ja ulko-oven ohi naapurin ovelle saakka. Suostuttelun ja ohjailun jälkeen kävelyretki saatiin onnistuneesti päättymään omalle ulko-ovellemme. Kantaen Artza on kyllä paremmin hallinnassa ja hommat hoituu nopeammin, mutta niin paljon hän näytti nauttivan, että täytyy hänen antaa jatkossakin kävellä itse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti