torstai 31. lokakuuta 2013

Lapsiagilitya

Aurauskepit hommattiin alunperin, jotta koira voisi harjoitella agilityn pujottelua. Hyvin se pujottelu pojiltakin sujui. Olisi voinut tehdä pidemmänkin esteradan.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kolmevuotias kokkaa

Piti tehdä lauantaina lounaaksi hirvipihvejä ja uunikasviksia, mutta aamupäivä hurahti taas liian nopeasti. Ennen kuin olin edes ehtinyt aloittaa ruuanlaittoa, lapset olivat jo niin nälkäisiä ja kiukkuisia, että ruokaa oli saatava mahdollisimman nopeasti.

Aamupäivällä yritin siivota. Pyrin hoitamaan siivoamiset lasten ollessa paikalla kahdesta syystä. Ensinnäkin Artzan päiväuniaika on omaa aikaani (tai nykyisin Minä Itse -aikaa), jota en välitä käyttää siivoamiseen. Toiseksi tahdon, että lapset jo pienestä pitäen näkevät, että koti ei siistiydy itsestään. Kun lapset näkevät siivoamista, he myös oppivat sitä. Emppa ja Artza ainakin harjoittelevat ajoittain imurin, pölyhuiskan, rätin ja mopin käyttöä. Yleensä nämä välineet kiinnostavat silloin, kun minä yritän niitä käyttää. Siivoaminen meillä näyttääkin vähän kiertoharjoittelulta. Siivousvälineitä on esillä pitkin kämppää ja kokoajan vaihdellaan. Kun jompikumpi lapsista vie käsistäni imurin, otan toisen tai alan pyyhkiä pölyjä. Ei kauhean tehokasta, mutta menee se näinkin.

Niin se lauantain lounas. Emppa teki meille ruokaa ihan itse. Hän on kerran aikaisemmin tehnyt kanssani nakkimunakasta, joten homma oli jo hallussa. Munakas paistettiin Tupperwaren tähän hommaan kehittämässä kipossa. Yleensä en laita muoviastioita mikroon, mutta ajattelen, että jos astia on tarkoitettu munakkaan tekemiseen mikrossa, niin kai sillä sitten voi tehdä munakasta mikrossa.

Emppa pilkkoi nakit ja Artza kiipesi pöydälle.
Emppa rikkoi munat, lisäsi tilkan maitoa ja vähän suolaa. Artza kiipesi pöydälle.
Emppa kattoi pöydän, äiti pilkkoi kurkkua ja tomaattia. Artza kiipesi pöydälle.

Lisäksi raejuustoa ja ei kun syömään.
Ruoka maistui hyvin kaikille. Artzakin malttoi istua paikallaan niin kauan, että sai syötyä lautasensa tyhjäksi. Jälkiruokana söimme minun ja Empan edellisenä päivänä tekemää mansikka-rahka-kerma-suklaa-kakkua. Empan isi vähän ihmetteli, että mitkäs juhlat meillä on, kun kakkuja leivotaan. Emppa sitten valisti isäänsä, että kyseessä ei ole mikään juhlakakku, koska siihen ei laiteta kynttilöitä. On ihan tavallinen kakku.

Lauantain päivällisen (hirveä ja kasviksia) teinkin sitten itse. Lapset eivät syöneet sitä ruokaa juuri lainkaan. Taidan siirtää ruuanlaittovastuun Empalle.


lauantai 26. lokakuuta 2013

Pallorata

Paljon tyhjiä vessapaperirullia, teippiä ja pieni pallo, siitä syntyi meidän palloratamme. Ei vain ollut kovin kestävä, pikkuveljen käsittelyssä rullat irtoilivat heti. Tässä kuitenkin matka oli päämäärää tärkeämpi ja jonkinlainen lopputuloskin saatiin.


PS. Löysimme ensimmäisen geokätkömme!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Äidin haaste

Olen hyvä maantiedossa. Tai siis, viime aikoina olen valitettavasti saanut todeta, että olin. Enää en osaa edes Euroopan valtioita pääkaupunkeineen. Osan syytä vieritän kyllä Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamiselle, mutta siitäkin taitaa kohta olla parikymmentä vuotta, hmmm...

Nyt päätin nostaa kissan tai varsinaisesti palapelin pöydälle. Laitan siihen ensin kaikki ne maat, jotka osaan ja lisään uuden palan joka toinen päivä. Varmuuden vuoksi nappasin valokuvan valmiista palapelistä, jos tulee ongelmia.

Tässä tavoite:



Tästä se lähtee. Nämä palat osasin laittaa paikoilleen ilman apua. Kuvassa näkyy hyvin aukko sivistyksessäni. Tokihan tiedän, että siinä on Romania ja Bulgaria ja Tsekki jne, mutta ihan varmaksi en osannut nimetä mikä on mikä. Nyt kun tämä alku on tehty julkisesti pakko selvitä loppuun asti. Raportoin edistymisestäni.



Rehellisyyden nimissä on todettava, että nämäkin palat olisivat jääneet laittamatta paikoilleen, jos en olisi jo poistanut niitä, joita en osannut. Tässä siis Latvia ja Liettua. Puolaakin oli jonkin verran pyöriteltävä, ennen kuin se asettui oikein päin.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Meillä leivottiin

 

 
Olin viikonloppuna aika paljon pois kotoa, hirvijahdissa ja Minä Itse -tuotteita esittelemässä. Kun tulin eilen kotiin, koti oli sekaisin ja pyykkiä pestä (mieshän ei tällaisia voi tehdä lastenhoidon ohella). Lapset kiukuttelivat siihen malliin, että oli priorisoitava. Otin molemmat lapset syliin ja kysyin Empalta, mitäs kivaa tehtäisiin. Emppa halusi leipoa keksejä.

Tuumasta toimeen. Minä lastasin kulhoon voita, sokeria, kananmunan ja vehnäjauhoja. Emppa ja Artza sekoittivat. Sitten istuttiin pöydän ääreen leipomaan. Ripottelin jauhoja pöydälle ja lapset levittivät ne (lattialle). Sitten molemmat saivat nökäreen taikinaa. Artzakin jaksoi sitä hetken ihmetellä, tökkiä ja maistella paikallaan istuen. Emppa leipoi useammankin nökäreen, mutta minä sain hoitaa suurimman osan.

Yhdessä tekeminen helpotti sen verran, että sain tehdä ruuan ilman suurempia huutoja. Jälkiruokakeksit meillä olikin valmiina. Ruuan jälkeen menin vielä lasten kanssa ulos ja niin päivä saatiin pelastettua. Mutta siivous taas jäi.

Ihan kaikkia ei vielä tänä aamuna oltu syöty
 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Blogiyhteistyö

Muutamassa muussakin blogissa on touhuttu Minä Itse -tuotteilla. Käykääpä katsomassa.

Oi Mutsi Mutsi tykästyi erityisesti värilevyihin. Värilevyt, kuten kaikki muutkin Montessori-välineiden aistimateriaalit ovat nyt 20% alennuksessa.

Verskin valtakunnassa testailtiin Fröbelin palloja. Täällä on myös alennuskoodi www.minaitse.fi -verkkokauppaan.

Tänään on kaunis päivä tutustui Fröbelin lahjojen pujottelu- ja nuppitauluun. (Sama juttu oli myös Merin edellisessä blogissa Onnellinen koti). Täältäkin löytyy alennuskoodi.

Keväällä Lasten silmin -blogissa oli hauska vinkki 1-9 helmiketjuille.

Jos sinulla on blogi, jossa haluaisit testata tuotteitamme, ota reippaasti yhteyttä asiakaspalvelu@minaitse.fi. Eiköhän me jokin yhteistyön muoto keksitä. :)




torstai 17. lokakuuta 2013

Ensimmäiset lumihiutaleet Torronsuolla

Viime lauantain hirvijahdissa tuli rämmittyä suolla oikein kunnolla. Tuli mieleen, että pitkospuut olisivat hieno juttu. Tänään kävimmekin sitten lasten ja papan kanssa kokeilemassa vähän sivistyneempään suolla liikkumista Torronsuon kansallispuistossa. Talven ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat hiljalleen taivaalta, oli hiljaista meidän ääniämme lukuunottamatta ja niin kaunista.

Lähdössä. Artzakin on vielä hereillä.

Pitkospuita pitkin on helppo kulkea, Emppakin jaksoi yli kilometrin lenkin.
Lintutorni

Suota riittää.

Tornissa oli korkeat kaiteet ja hyvät kurkistusaukot.

Laavulla grillattiin ja syötiin makkaraa.

Loppuposeeraukset ennen kotimatkaa.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Äiti hirvijahdissa



Emppa: Älä lue unisatua, kerro ihan suulla sellainen... sellainen... tarina!

Äiti: No, mistä haluaisit kuulla?

Emppa: Hirvijahdista!

Äiti: Hyvä on. Eräänä lauantaina, kun te vielä nukuitte, äiti pakkasi eväät ja lähti ajamaan metsästysmajalle. Metsästysmajalla oli jo pappa ja monta muutakin jahtiin osallistujaa. Ensin pidettiin nimenhuuto, jotta tiedettiin, ketkä ovat paikalla. Sitten jahtiin osallistujat jaettiin ajomiehiin ja ampujiin eli passimiehiin. Äiti meni ajomiehiin ja pappa ampujiin. Jahtipäällikkö antoi ohjeet, kaikki nousivat autoihin ja lähdettiin jahtiin. Kahden ajon jälkeen metsästäjät palasivat majalle syömään eväitään.

Lounastauon jälkeen lähdettiin taas metsälle. Ajomiehet jätettiin metsästysalueen toiseen reunaan ja passimiehet ajoivat toiseen päähän. Ajopäällikkö antoi kompassisuunnan ja ajoketju levittäytyi pitkäksi-pitkäksi riviksi eli ajoketjuksi. Samaan aikaan ampujat muodostivat passiketjun. Kun kaikki olivat paikoillaan, kuului ajo lähtee ja ajomiehet alkoivat kävellä kohti ampujia. Äitikin meni ajoketjun mukana huudellen o-hoi ja kuunnellen toisten ajomiesten ääniä. Joillakulla oli torvi, josta kuului komea trööt ja jollakulla toisella kalistin, joka piti klik-klak -ääntä. Välillä äiti tarkisti suunnan kompassista ja piti hyvää huolta siitä, että kulki suoraan ja yhtämatkaa muiden ajomiesten kanssa. Kovaa meteliä pidettiin, jotta hirvet lähtisivät liikkeelle.

Nyt menee vinoon.

Yhtäkkiä kuului kova PAM! Laukaus, äiti ajatteli. Onkohan nyt ammuttu hirvi? Äiti kuitenkin jatkoi kävelyä ja metelöintiä, kuten muutkin ajomiehet. Ajo pitää aina tehdä loppuun saakka eli ajoketjun on käveltävä passiketjuun saakka. Aika pian äiti näki papan, joka näytti ampumaansa hirveä. Pappa pisti hirven eli laski sen veret. Muitakin metsästäjiä tuli paikalle ja kaikki onnittelivat pappaa.

Kohta metsästä alkoi kuuluua brum-brum ja rytinää ja ryskettä. Yksi metsästäjistä tuli sieltä traktorillaan. Metsästäjät nostivat hirven traktorin takakauhaan ja niin hirvi vietiin lahtivajaan. Pappa, äiti ja muutama muukin metsästäjä jäivät lahtivajalle nylkemään ja suolestamaan hirven muiden vielä jatkaessa jahtia. Muutamaa päivää myöhemmin lahtivajaan tuli jakoporukkaa paloittelemaan lihat ja jakamaan ne metsästäjille. Kun äiti sai lihat, äiti poisti niistä kalvot, pilkkoi ja jauhoi niistä osan ja laittoi pakkaseen. Lihasta äiti teki sitten monta kertaa hyvää ruokaa.

PS. Tämä tarina on tosi. Kyseisestä jahdista on muutama vuosi aikaa, mutta samat kuviot toistuvat jahdista ja vuodesta toiseen.

Luin joskus jostakin, että Maria Montessori ei suositellut satujen lukemista pienille lapsille, sillä he eivät osaa erottaa satua tosielämästä. Meillä kyllä luetaan satuja, mutta nämä tositarinat ovat suositumpia. Hirvijahdin lisäksi aiheena on ollut isi ja pappa rankametsässä, maanviljelys ja päivän puuhat. Olemme kokeilleet sellaistakin, että ensin minä kerron jostakin päivän tapahtumasta ja sitten on Empan vuoro.

Itsellenikin on helpompaa, kun voin samalla imettää Artzaa sylissäni ja kertoa tarinaa. Jos käteni pitelevät kirjaa, Artza on iltakierroksilla pitelemätön. :)

Lopuksi vielä kiitos appiukolleni siitä, että otit minut mukaan hienoon harrastukseen.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Aarteen etsintää

Lauantai-ilta, lapset kiljuu ja juoksee rinkiä, aikuiset vähän väsyneitä. Jotain oli keksittävä, muuten kaikilla olisi ollut lopuksi paha mieli. Vauhtia pojille riitti sen verran, että ulkona tehtävää hommaa piti keksiä, leikkikenttä ei pojille käynyt. Päätettiin lähteä etsimään geokätköä! Nopeasti ohjeet netistä http://www.geokätköt.fi , rekisteröityminen ja kartalta lähin kätkö. Laitteena meillä oli auton gps, mutta sillä mentiin. Etsittiin ja etsittiin, eihän me mitään löydetty, mutta ulkoilu sujui kivasti aarteen etsinnän ja kiipeilyn merkeissä.

Kotona sitten katsoin koordinaatteja tarkemmin ja huomasin, että oltiin etsitty melkein kilometrin päässä kätköstä. No, uusin voimin sunnuntaiaamuna uudestaan. Nyt oltiin aivan varmoja onnistumisesta, mutta eihän sitä kätköä taaskaan löytynyt. Vaikutti kuitenkin sen verran kivalta hommalta, että aiotaan vielä yrittää. Apua tarvitsee varmaan kysyä naapurin tädiltä, joka on harrastanut kätköilyä jo pidempään. Vinkkejä aloittelijalle otetaan vastaan.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Tulivuori meillekin

 
Emppa on ollut todella kiinnostunut tulivuorista. Tottahan sellainen piti tehdä kotiinkin. Noudatimme muuten Sanin esimerkkiä, mutta taikinan värjäämisen sijaan maalasimme tulivuoren vesiväreillä. Tulivuorenpurkauksia Emppa aiheutti vaikka kuinka monta, kunnes etikka loppui.

Lopuksi katsoimme karttapallosta, missä niitä tulivuoria ihan oikeasti on. Mannerlaattojen törmäyskohdissa.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Unimasaa odotellessa

Uimasa-projektin tulokset ovat ajoittain olleet vaarassa, mutta olen niitä naisia, jotka on sitä mieltä, että saavutetuista eduista ei tingitä.

Artzaa ei enää nukuteta yöunilla rattaissa, vaikka ajoittain kyllä mieli tekisi. Nukkumaanmenoajan lähestyessä pikkuinen vetää päälle sellaiset kierrokset, että pesukoneen linkouskin jää kakkoseksi. Iltamaidon ajaksi vauhti vähän hiljenee, mutta sen jälkeen pyöriminen jatkuu sängyssä. Artza pyörii ja nousee pystyyn vielä kun silmät ovat jo painuneet kiinni ja lopulta sammuu kesken liikkeen. Vanhemman tehtävänä on pötkötellä vieressä, olla hermostumatta ja palauttaa tarvittaessa makuuasentoon. Ei kuulosta yhtään vaikealta, mutta on. Vuoropelillä aikuiset pysyvät järjissään. Iltamaidon jälkeen minä jään Artzan pyörimistä ihmettelemään ja jos Artza ei ala hyytyä ja kun pinnani alkaa kiristyä, ilmoitan "vaihto!". Sitten on mieheni vuoro, kunnes unimasa saapuu tai tehdään uusi vaihto. Vaihtoja ei välttämättä tarvita yhtään, sekin jo helpottaa, kun tietää, että voi häipyä, jos ei jaksa. Pahinta onkin niinä iltoina, kun olen ainoa aikuinen paikalla. Vaikka miten ketuttaisi, jatkettava on.

Emppa menee iltaunille yleensä ilman kiukutteluja, mutta vaatii, että aikuisen on oltava samassa huoneessa siihen asti, kunnes Emppa nukahtaa. Onneksi on iPad! Luen kirjoja, katson telkkariohjelmia, selaan nettiä tai kirjoitan  blogiin (kuten nyt), joten aika kuluu ihan hyvin unimasaa odotellessa.

Kuten muutama päivä sitten kerroinkin, Artzalla oli korvatulehdus, mikä aiheutti itkuisia yöheräilyjä. Niistäkin selvittiin vuorosysteemillä. Aamuviiteen saakka lasteni isä meni tarvittaessa rauhoittelemaan ja siitä eteenpäin oli minun ja maidon vuoro. Jäin sitten loppuyöksi Artzan viereen nukkumaan. Nyt, kun korvatulehdus on voitettu, Artza herää yleensä ensimmäisen kerran huutelemaan heti viiden jälkeen. Täytyy varmaan rukata vuoroja. :) No, kunhan flunssa on ohi (ja vanhemmat vähän taas elpyneet yöheräilyistä), siirretään maitobaarin aukeamisaikaa myöhemmäksi.

Empalla on ilmeisesti flunssan takia tullut muutamana yönä jokin ihme itkukohtaus. En ole ihan varma, onko lapsi edes hereillä, koska kontaktia ei saa. Emppa vain huutaa ja itkee. En ole oikein osannut tehdä muuta kuin ottaa syliin ja toistella "ei mitään hätää, äiti on tässä, kaikki on ihan hyvin". Jossain vaiheessa huuto sitten laantuu ja lapsen voi nostaa takaisin omaan sänkyyn. Näitä kohtauksia on tullut aikaisemminkin, kun Emppa on ollut kipeä tai hirmuisen väsynyt.

Muutoin Emppa on viihtynyt oikein hyvin parvisängyssään, eikä haikaile vanhempien viereen. Joskus yöllä hän saattaa herätessään tassutella meidän aikuisten makuuhuoneeseen, ottaa minua kädestä ja pyytää, että menen Artzan viereen nukkumaan, koska "me tarvitaan joku aikuinen". Olen suosiolla mennyt ja jos olen ollut vielä hereillä, kun Emppa on uudestaan nukahtanut, olen livahtanut takaisin omaan sänkyyni.

Mutta nyt ovat molemmat lapset unessa. Taidanpa mennä ottamaan lasillisen punaviiniä. Tai kaksi. Nyt kun en enää imetä öisin, voi senkin tehdä hyvällä omallatunnolla.

Nukkumatti, nukkumatti lasten,
illoin kulkee, heittää unihiekkaa...





torstai 3. lokakuuta 2013

Yhteenlaskua

Eero on pelannut netissä yhteenlaskupeliä. Ilmeisesti Usalainen tyyli on opetella yhteenlaskuja vähän samaan tapaan kuin meillä kertolaskuja, eli ensin lisätään yhtä, sitten kahta ja niin edelleen. Eero kun toistaiseksi pelaa merirosvopeliä lisäämäällä vain sitä yhtä (vaikeustason saa valita pelin alussa) luulen, että yhteenlaskusta tullut vähän väärä kuva, eli että tulos on aina se isompaa lukua seuraava luku. (Jos tekisin pelin itse, niin alussa saisi valita korkeimman summan ja laskut tulisivat sitten sen mukaan.)

Tutustuttiin yhteenlaskuun pienien laskusauvojen kanssa. (Isot olisivat kivemmat, mutta pelkäsin homman lipsuvan miekkailuksi.) Meillä oli käytössä sauvat 1-5. Tehtävänä oli rakentaa muista sauvoista yhtä pitkä kuin viitossauva. Tein laskut paperille _ + _ = 5, tähän piti koota tulokset.


Ensin löytyi 3+2

ja sitten 4+1.

Tuloksia ei saatu paperille, koska tässä välissä pikkuveli oli kähveltänyt paperin ja piirrellyt siihen. Ihan hyvin minun mielestäni laskut olisi voitu tuohon vielä kirjoittaa, mutta Eeron mielestä ei.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Mistä on hyvät juhlat tehty?

Olimme sunnuntaina juhlistamassa kesäkauden päättymistä kummieni kesäpaikassa. Rakastan juhlia, enkä ole varmaan koskaan ollut juhlissa, joissa en olisi viihtynyt, mutta nämä kummieni juhlat ovat ihan omaa luokkaansa. Ajattelinkin vähän jakaa ajatuksiani onnistuneiden juhlien reseptistä.

Ensimmäinen juhlien aines on kutsu. Perustietojen (mitä juhlitaan, milloin ja missä) lisäksi pidän tärkeänä tietoa tarjoilusta ja siitä miten pukeutua. Pukeutumisen suhteen lempijuhliani ovat naamiaiset ja teemajuhlat, mutta olennaisinta on se, että vieraat osaavat pukeutua asianmukaisesti. Nyt kyseessä oli pääosin ulkoilmajuhlat, joten lämmintä päälle ja sadevarusteet mukaan.

Tarjoiluja ei tarvitse luetella tarkalleen, mutta jotakin vinkkiä siitä, onko kyseessä kakkukahvit vai ruokapidot, olisi hyvä saada, jotta tietää, kannattaako syödä ennen juhlia vai ei. Kummieni juhlia ennen ei tosiaankaan tarvitse tankata. Nytkin ensin söimme ruokaa, sitten lettuja ja lopuksi vielä kahvia ja kakkua. Nam nam! Tärkeintä tarjoiluissa on se, että ruokaa ja juomaa on riittävästi. Ei tarvitse olla "seitsemää sorttia", (parempikin jos ei ole liikaa vaihtoehtoja, koska en kuitenkaan pysty olemaan maistamatta kaikkea), mutta on kurjaa, jos joku jää ilman jotakin herkkua. Jos tarjottavia jää, voi pitää rääppiäiset ja saa vähän niinkuin kahdet juhlat.



Syömisen lisäksi juhlissa ainakin jutellaan. Aikuiselle hyvä ruoka, juoma ja keskustelut riittävät, mutta lapsille on hyvä olla muutakin tekemistä. Vaikkapa tanssia tai tilaa ja välineitä leikkimiseen. Kummieni juhlissa lapset ovat erityisesti huomioitu, niin tälläkin kerralla. Pihalle oli ilmestynyt entisistä sähkötolpista tehty valtava keinu. Ylätolppa oli niin korkealla kuin sen vain kaivurilla oli pystynyt nostamaan. Aika korkealle näemmä pystyi. Idea oli kuulemma tullut, kun kummisetäni lapsenlapsi oli puhunut lastenkeinusta. Tässä keinussa ei ole yläikärajaa tai kokorajaa. Että vinkkinä kaikille teille, joilla on ylimääräistä tilaa pihalla ja sähkötolppia käyttämättä. Ei kun keinua rakentamaan. :)



Nämä juhlat kruunasi vielä ilotulitus eli ohjelmaa riitti. Hienosta ohjelmasta ja hyvästä ruuasta huolimatta sanoisin, että näissä juhlissa siltikin parasta oli tunnelma. Hyvä tunnelma tulee tietysti järjestelyistä ja isäntäväen asenteesta, mutta kyllä tunnelma on vieraiden vastuulla, vieraathan juhlan tekevät. Hyvä juhlavieras ei kyyhötä itsekseen tai vain oman seuralaisensa kanssa, vaan juttelee muillekin ja osallistuu juhlaan. Lähtiessä hyvästellään muut vieraat ja kiitetään isäntäväkeä. Kiitos, kummitäti ja kummisetä!

Juhlakansa kokoontuu ilotulitusta katsomaan.