keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden vuoden pinata

Teimme uuden vuoden vastaanottamista juhlistamaan pinatat. Tai siis [pinjatat], mutta en osaa laittaa sitä hörhellystä n-kirjaimen päälle.

Eilen puhalsin pari ilmapalloa ja päällystin ne kelmulla. Empan ja Artsan kanssa teimme pinatat ilmapallojen päälle sanomalehtisuikaleista veden ja liiman sekoituksen avulla. Empan tyylissä eivät kädet likaantuneet, mutta Artzan metodi oli kyllä tehokkaampi. Ilmapalloa ei päällystetty kokonaan, vaan siihen jätettiin pieni aukko

Pinatat kuivuivat yön yli ja tänään Emppa puhkaisi ilmapallot ja veti ne sekä kelmut pois pinatan sisältä. Toisesta ilmapallosta kuului puhkaistaessa vain tussahdus, mutta toinen sentään poksahti, joten lasten vaatimille kuulosuojaimille oli jotain käyttöä.

Seuraavaksi Emppa ja Artza täyttivät pinatat karkilla (söivät kyllä kuormasta) ja minä peitin aukot liimaamalla sanomalehteä niiden päälle. Myös kahvat tein sanomalehdestä. Vielä koristeet paikalleen ja valmista tuli.

Illalla sitten ripustetaan pinatat jonnekin, rikotaan ne mätkimällä jollakin ja syödään itsemme kipeiksi. Kiitokset lukijoille tästä vuodesta ja upeaa vuotta 2015 meille kaikille!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulutouhuja

Jouluiset dinosauruspiparit on leivottu, ikkuna  on koristeltu (teräkynsi ja kaksi tonttua) ja jouluaskartelut on tehty.


Huomenna tuodaan kuusi sisään ja koristellaan se. Viime vuonna koristeet olivat painottuneet alaoksiin johtuen koristelijoiden pituudesta. Tänä vuonna koristeita tulee jo vähän korkeammalle :)

Oikein hyvää joulua!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pukeutumisen harjoittelu


Jokin aika sitten tajusin, että Artza osaa jo jonkun verran pukeutua itse ja päätin auttaa häntä yhä omatoimisemmaksi. Oman firman tuotteista löytyi tähän apu, nimittäin pukeutumiskehykset.


Pukeutumiskehykset eli dressing frames ovat perinteisiä Montessori-välineitä. Ne on suunniteltu nimenomaan tähän tarkoitukseen eli auttamaan lasta oppimaan omatoimiseksi. Minun ei tarvinnut muuta kuin näyttää pari kertaa, mitä on tarkoitus tehdä eli avasin ja suljin tarrat. Sen jälkeen Artza opetteli homman ihan itse. Vaikka Artza sai onnistumisen elämyksiä, harjoiteltavaa vielä jäi seuraavaankin kertaan. Suuri syy siihen, että ihastuin Montessori-välineisiin niin paljon, että päädyin perustamaan niitä maahantuovan yrityksen on se, että  niiden parissa lapsi toimii itsenäisesti. Aikuisen ei tarvitse kuin auttaa alkuun.


Tarrakehyksen halusin valikoimaamme harjoittamaan tarralenkkareiden pukemista. Voisihan lenkkareillakin harjoitella hommaa, mutta meillä kengät ovat yleensä aina niin kuraisia, ettei niitä voi olohuoneeseen tuoda. En myöskään halua laittaa kaksivuotiasta yksin eteiseen harjoittelemaan ja vielä vähemmän huvittaa kykkiä itse eteisessä vauva kainalossa. Toinen etu pukeutumiskehyksissä on se, että harjoiteltava kohde on niissä hyvin esillä. Kun kenkä on jalassa, on tarrojen edessä omat polvet, toppatakki yms. Pukeutumiskehyksen kanssa taitoa pääsee harjoittelemaan ihanneolosuhteissa ja kun homma on halussa, voidaan siirtyä tosielämän haastavampiin olosuhteisiin. Ei uimaankaan opetella merellä myrskyssä :)

Ei näitä olohuoneeseen.

PS. Vielä maanantaihin asti on aikaa tilata Minä Itse -paketteja pukin konttiin. Joululahjan voi hyvin myös vuokrata. Jos lelu kiinnostaa vielä parin kuukauden kuluttua, vuokraamista voi jatkaa tai tuotteen lunastaa omaksi. Jos kiinnostus on jo hiipunut, palautus kuuluu vuokrahintaan, eikä nurkkiin jää ylimääräistä tavaraa.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Ihan tavallista arkea ja pikakakkua

Iippu on jo 2,5 kk ja elämä rullaa ihan mallillaan. Toisaalta tuntuu, että juurihan tuo syntyi, mutta toisaalta taas siltä kuin pikkutyyppi olisi aina ollut meillä. Ilmeisesti isommatkin lapset kokevat Iipun osaksi perhettä. Alkuihastuksen jälkeen pikkuinen ei enää kiinnosta Artzaa ja Emppaa jatkuvasti, mutta edelleen välillä haluavat Iipun syliin ja antavat tutin tarvittaessa.

Mitään varsinaisia montessoriharjoituksia ei ole tullut tehtyä aikoihin. Yritän kyllä ottaa lapsia mahdollisimman paljon arkipuuhiin mukaan. Esimerkiksi pyykit saadaan kuivumaan yhteistyössä niin, että Artza ojentaa minulle ripustettavaa, Emppa ripustaa pikkupyykin (sukat ja alushousut) ja Iippu tarkkailee suoritusta sitteristään.


Vaatteista puheenollen: molemmilla isommilla lapsilla on omat tavoitteensa. Empan pitäisi oppia viemään likaiset vaatteensa pyykkikoriin. Emppa vaihtaa vaatteita aina, kun niihin tulee pienikin tahra tai pisara vettä. Likaiset vaatteet hän ottaa pois siinä missä likaantuminen tapahtui ja siihen ne tahtovat jäädä. Artzalla taas jatkuvat pukeutumisharjoitukset. Yritän malttaa antaa hänen tehdä itse ja auttaa vain, kun Artza pyytää ja silloinkin mahdollisimman vähän. Vaikeinta minulle on olla puuttumatta, kun molemmat jalat ovat menossa samaan punttiin.

Ihan tavalliseen arkeenkin tarvitsee joskus vähän herkuttelua. Leivoimme lasten kanssa tänään pikakakun. Aloittamisesta herkutteluun menee alle 20 min, joten toimii hyvin akuuttiin herkkunälkään.


Ensin sulatetaan mikrossa 125 g voita, johon sekoitetaan 1 dl sokeria (mieluiten fariinisokeria). Sitten vatkataan sekaan 3 munaa. Lopuksi lisätään 3 dl jauhoja, 4 tl kaakaojauhetta, 1 tl soodaa ja 1 tl leivinjauhetta sekä 1/2 dl maitoa. Mikrossa 600 watin teholla 6-7 min. Ainakin 5 min kannattaa odotella ja antaa kakun jäähtyä, niin se on helpompi kumota. Kakun leivon ja kypsennän samassa astiassa. Se on Tupperwaren MicroCook ja alkupeäinen ohje tuli kipon mukana. Olen vähän muokannut ohjetta, sillä siihen olisi tarvittu suklaata, eikä taloudestamme löydy syömätöntä suklaata kuin lasten joulukalentereista. Olen joskus tehnyt kakkuun kinuskikuorrutuksen, mutta tällä kertaa päälle tuli tomusokeria. Kakkua syötiin mansikkasoseen ja kermavaahdon kera.
 

torstai 13. marraskuuta 2014

Lumihiutaleita odotellessa

Artza nielaisi eilen aamulla kolikon. Koska lapsi oli itkuinen ja sanoi, että sattuu, isi lähti viemään häntä ensiapuun.

Odotellessamme kotona Empan kanssa askartelimme aikamme kuluksi lumihiutaleita. Käytimme tähän ihan tavallista kopiopaperia, kun muutakaan ei ollut saatavilla. Silkkipaperista olisi tullut hienompia ja leikkaaminenkin olisi ollut helpompaa. Tällä kertaa oli kuitenkin tärkeintä saada huolestuneelle äidille jotain tekemistä.

Ensin taiteltiin A4-arkki kaksi kertaa puoliksi eli A6-kokoiseksi. Sen jälkeen vielä taitos kulmittain.

Ylimääräiset sai leikata pois. Jokaiseen reunaan leikeltiin erilaisia koloja ja kun taitokset avasi, paljastui, millainen lumihiutale tällä kertaa tuli.

Niin ja se kolikko on vielä Artturissa. Sitä yritettiin saada nukutuksessa tähystämällä pois, mutta kaikkien yllätykseksi kolikko olikin mennyt vatsalaukkuun, eikä sitä saatu vedettyä pois. Nyt sitten vaan odotellaan, että kolikko tulisi toisesta päästä ulos. Ehkä tästä selvittiin säikähdyksellä ja onpahan nyt yhdessä ikkunassa talvinen näkymä.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Kaksivuotias kokkaa

Ruuanlaittoon menee paljon aikaa päivittäin. Joskus lapset leikkivät sillä aikaa, aika usein katsovat telkkaria ja toisiaan on parasta ottaa heidät mukaan tekemään.

Ajoittain on ihan hauskaa saada seuraa ja apulaisia ruokaa laittamaan, vaikka nopeammin homman hoitaisikin itse. Tarvittaessa pikkukäsille löytyy kyllä tekemistä. Aika monia ruoka-aineita pystyy pilkkomaan ruokaveitsellä ja Empalta onnistuu myös raastaminen. Artza taas on innokas sekoittamaan ja vispaamaan. Mielelläni en kuitenkaan 2-vuotiasta päästä hellan ääreen. 4-vuotias Emppa sen sijaan voi hyvin ruskistaa vaikka broilerisuikaleet tai hämmentää kastiketta. Molemmat ovat hyvä apu esimerkiksi pizzan täytteiden asettelussa (tosin syövät kuormasta) tai makaronilaatikon kasaamisessa.

Artza on melko määrätietoinen lapsukainen. Kun hän haluaa tehdä jotakin, hän yleensä yrittää niin kauan kunnes onnistuu. Eli kun Artza päättää, että "minä sekoitan" jotain hellalla olevaa, vaihtoehtoina on päästää lapsi hellan ääreen tai yrittää torjua jatkuvat hyökkäykset kauhan varteen (ja Artza on niin nopea, että kyllä hän varmaan onnistuisikin). Huomion kiinnittäminen toisaalle onnistuu nykyisin todella harvoin.


Niinpä Artza sitten viime viikollakin paistoi yhtenä päivänä jauhelihat ja hämmensi kastiketta. Minä vahdin silmä kovana vieressä. Kauhaan tai paistinpannuun en kuitenkaan saanut koskea. Parasta oli totella, sillä en halunnut lapsen saavan hepulia kuuman hellan ääressä. Jälkiruokaan, mansikkarahkaan, Artza vielä vispasi kermavaahdon. Ei palovammoja, eikä edes sotkua. Tällä kertaa. Mutta mieleen kyllä tuli, että raakaravinto voisi olla hyvä vaihtoehto seuraavat kolme vuotta :).

lauantai 25. lokakuuta 2014

Keisarinleikkaus, keskosvauva ja imetys

 
Puolitoista kuukautta sitten sain kolmannen lapseni, Iipun. Pikkuinen syntyi raskausviikolla 32 kiireellisellä keisarinleikkauksella. Istukka oli osittain irronnut ja pikkuinen oli menettänyt verta. Onneksi olin saanut kortisonipiikit ja ne ehtivät vaikuttaa niin, että Iippu osasi hengittää ihan itse. Iippu vietiin vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolle ja minut taas kärrättiin synnytysvuodeosastolle. Ei kovin lupaava alku imetykselle: ennenaikaisuus, keisarinleikkaus ja vauva ja äiti eri osastoilla.

Heti kun sain luvan nousta sängystä, köpsöttelin Iipun luokse. Hän ei onneksi tarvinnut keskoskaappia, joten sain ottaa hänet syliini ja rinnalle. Pikkuinen käärö, jossa riitti piuhoja: hengityksen ja sykkeen seuranta, nenä-mahaletku ja kanyyli. Seuraavaksi tutustuin lypsykoneeseen. En voi kehua kokemusta miellyttäväksi, mutta kun vauva ei jaksanut imeä, pakkohan se oli lypsää, jotta maito nousisi.

Päivät sairaalassa kulkivat samaa rataa: kolmen tunnin välein Iipun vaipanvaihto ja ruokkiminen (hetki rinnalla ja sitten maitoa nenä-mahaletkuun. Väliajat sylittelyä, kenguruhoitoa, lypsämistä ja omat ruokailut. Maitoa tuli hirviökoneen imiessäkin vain muutamia tippoja, mutta jokaisen niistä vein vauvalleni. Pakko myöntää, että olin kateellinen niille saman osaston äideille, jotka saivat vauvan viereensä. Onneksi saman huoneeseen kanssani sattui niin mukava äiti, että kadehtiminen unohtui. Kahden päivän kuluttua maito sitten nousi. Osasinkin sitä odottaa, sillä itkeskelin koko päivän. Oli kova ikävä kaikkia lapsiani. Minä olin kolmen lapsen äiti ja nukuin silti sairaalassa sängyssäni yksin.


Se hirviölypsykone
Maidon noustua päätin lähteä sairaalasta kotiin. Vauva jäi kuitenkin tarkkailuosastolle. Pari viikkoa tasapainoilin kotona ja sairaalassa olevien lasten välillä. Tuntui, etten ehtinyt olla kotona lainkaan lasten kanssa ja siltikään en ehtinyt imettää vauvaa kuin kaksi-kolme kertaa päivässä. Joka kerta tein syöttöpunnituksen eli vauva kävi vaa'alla ennen ja jälkeen imetyksen. Joskus vauva oli saanut 5 g eli 5 ml maitoa, joskus ei mitään ja joskus imetyksen tulos oli miinusmerkkinen! Ennätys sairaalassa ollessa oli 15 ml eli ruokalusikallinen. Sitä kyllä tuuletin oikein kunnolla! Opettelin myös antamaan maitoa tuttipullosta. Siitä minulla ei juurikaan ollut kokemusta, Artza ei itseasiassa juonut lainkaan tuttipullosta. Kun en ollut paikalla, Iippua ruokittiin joko nenä-mahaletkulla tai tuttipullosta. Kaikki maito, mitä Iippu sai oli ensimmäisiä päiviä lukuunottamatta minun maitoani. Olin saanut sairaalasta mukaan hirviökoneen ja sillä lypsäessä maitoa kyllä tuli. Lypsin myös Iipun luona ollessani sairaalassa. Maitoa oli yli Iipun tarpeen, joten luovutin ylijäämät sairaalalle. Iippu oli noin kolmen viikon ikäinen, kun nenä-mahaletkusta luovuttiin. Siitä lähtien imetyksen jälkeen jatkoin aina ruokailua tuputtaen tuttipulloa.
 
Kotona imetys-tuttipullo systeemi jatkui. Iippu tuntui hämmentyvän yhdistelmästä, eikä tahtonut enää löytää rinnasta imuotetta. Kokeilin myös toisin päin eli ensin pulloa ja sitten imetys. Sama juttu. Vauva joutui hakemaan niin kauan imuotetta, ettei sen löydyttyä oikein enää jaksanut imeä. Kokeilin vaihtaa tuttipullot toisen merkkisiin, joiden mainostettiin olevan enemmän rinnan kaltaisia. Ehkä se vähän auttoikin. Ostin myös imetysapulaitteen. Se tuntui myös vähän auttavan, mutta oli työläs puhdistaa. Muutenkin lypsykoneen osien ja tuttipullojen peseminen ja keittäminen tuntui vievän valtaosan päivistäni. Yöllä oli todella raskasta nousta hakemaan maitopulloa, lämmittämään sitä ja vauvan taas nukahdettua piti vielä lypsääkin, koska oloni oli niin tukala.

Muutaman vuorokauden jälkeen päätin hylätä yhdistelmäruokailut ja siirryin vuorotteluun: Iippu sai yhdellä ruokailukerralla maitoa vain joko rinnasta tai pullosta. Muutin myös vaipanvaihdon paikkaa. Sairaalassa Iipun hoito alkoi aina vaipanvaihdolla. Minä aloin tehdä niin, että Iippu sai heti herättyään maitoa ja vasta hänen lopetettua imemisen vaihdoin vaipan. Vaipanvaihdon jälkeen maito taas maistuikin. Elämä helpottui ja Iippu kasvoi ja voimistui nopeasti. Vähensin tuttipulloruokintaa, kun vauva tuntui saavan rinnastakin riittävästi. Samalla yritin vähentää lypsämistä niin paljon kuin suinkin kestin tissien räjähtämättä. Nyt Iippu on jo täysin rintaruokinnalla ja tällä viikolla on ollut muutamia päiviä, jolloin en ole lypsänyt lainkaan. Kysyntä ja tarjonta alkavat olla kohdillaan :).

Se, että imetys alkoi sujua, on monen tekijän yhteissumma. Ensinnäkin minua auttoi aiemmat hyvät imetyskokemukseni. Halusin saada tämän onnistumaan. Luotin siihen, että maitoa kyllä tulee, kunhan alkuun päästään. Tiesin, miltä vauvan oikea imuote näyttää ja tuntuu. Tiesin, koska vauva saa rinnasta maitoa (nieleminen näkyy ja kuuluu). Tiesin myös miltä tuntuu, kun maito alkaa herua. Tärkeää oli myös muiden tuki. Ihanat Iipun hoitajat sairaalassa kannustivat minua imetykseen ja luottamaan itseeni. He jaksoivat muistuttaa kärsivällisyydestä, antamaan vauvalle aikaa ja että keskosenkin täysimetys voi onnistua. Parhaiten mieleeni jäi yhden hoitajan kommentti, kun olimme lähdössä sairaalasta: "kyllä sinä kolmen lapsen äitinä osaat ja tiedät". Myös neuvolan terveydenhoitaja oli tukenani. Kävimme sähköpostikirjeenvaihtoa jo ollessani sairaalassa ja hän vaakoinen oli ensimmäisiä vieraitamme Iipun kotiuduttua. Kävin myös neuvolassa tekemässä yhden syöttöpunnituksen. Näin sain varmistusta toiminnalleni.

Keskosuus ei ollutkaan katastrofi. Olihan se rankkaa, mutta nyt meillä eletään jo ihan tavallista vauva-arkea, kun kanssaodottajat vielä tuskailevat loppuraskauden vaivojen kanssa. Kaksi edellistä kertaa minulla ainakin oli todella tukalaa loppuvaiheessa raskautta. Oli se silti helpompaa kuin tämä. Itsesyytökset oli ehkä pahinta. En pystynyt tarjoamaan lapselleni kohdussani kunnollisia oloja. Vaikka lääkärit kuinka vakuuttelivat, etten minä aiheuttanut istukan irtoamista, silti pohdin, olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin. Onneksi imetys alkoi sujua, ja vauva-arjen keskellä pelottava alku on enää muisto. Ja lopuksi vielä tahdon sanoa, että ne, jotka eivät syystä tai toisesta imetä, eivät ole mielestäni yhtään sen huonompia äitejä. Oman lapseni imetys on minulle tärkeää ja suosittelen sitä muillekin, mutta tärkeintä kuitenkin on, että lapsi saa ruokaa, oli väline mikä tahansa.
 
Pullorivi jääkaapissa. Nyt siellä on enää keskostipat.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä

Ihan aluksi pahoittelut pitkästä blogihiljaisuudesta. Minulla on kyllä hyvä selitys ja hän on nimeltään Iippu (isolla iillä, ei siis mitään tankoon ripustettavaa), kolmas lapseni, joka syntyi reilu kuukausi sitten. Mutta siitä lisää sitten joku toinen kerta. Nyt otsikon aiheeseen.

Vaikka olenkin vain "harrastajasuutari" eli en kasvatusalan ammattilainen, voisi kuitenkin luulla, että Minä Itse-yrittäjänä vähintään antaisin lasteni tehdä paljon itse, ehkä jopa siihen kannustaisin. Vaan hupsistakeikkaa viime viikkoina olen kuitenkin törmännyt tilanteisiin, jossa Artza ei ole saanut tehdä niin paljon itse kuin olisi osannut tai halunnut.

Ensinnäkin päiväkodin vasu-keskustelussa Artza sai kehuja siitä, kuinka monien vaatteiden pukeminen sujuu jo hienosti. Tuli minulle ihan yllätyksenä, sillä kotona Artza on pukenut ja riisunut vain pipon. Kun vaan annoin Artzan tehdä itse, hän osasikin pukea ja riisua paidan ja housut. Tähän hommaan täytyy alkaa panostaa! Uloslähto niin, ettei tarvitsisi pukea kuin itsensä ja vauvan, olisi aika paljon houkuttelevampaa.

Toinen ylläri tuli esiin näin:
Artza: Minä tahtoo manrii.
Äiti: Selvä, äiti kuorii.
Artza: Ei ei ei ei. Minä itse.

Annoin mandariinin lapselle käteen ja hän kuori, paloitteli ja söi sen. Ihan itse, vaikka kukaan ei ole kannustanut tai neuvonut. Onneksi nyt sentään annoin mahdollisuuden.
 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Räsynukke nimeltään Herra Poliisi

Emppa halusi heti aamusta tehdä nuken. Vähän ihmettelin, että mistäköhän tämäkin idea tuli, mutta ei kun tuumasta toimeen. Joudun niin paljon kieltämään ja sanomaan, "ei käy", että kiva välillä toteuttaakin toiveita.


Vanha lakana valittiin materiaaliksi ja kaava luonnosteltiin yhdessä. Kun kaava oli valmis, kiinnitettiin se nuppineuloilla kankaaseen ja leikattiin kankaat. Ihan kovin usein meillä ei ommella, sillä Emppa ei tiennyt, mikä on kaava tai nuppineula. Tällä välin Artza silppusi lopun kaavapaperin ja leikkasi reiän yöpukuun.


Ompeluhommat hoituivat mintunvihreällä Singerillä, joka on mieheni isotädin peruja. Taitaa olla jo museoikäinen, mutta hyvin pelaa edelleen. Ääni on tosin sitä luokkaa, että ompelua vieressä seuranneet lapset hakivat itselleen kuulosuojaimet.


Emppa väritti nuken tussilla ja totesi, että "taitaa olla poliisi, kun on ihan sininen". Lopuksi nukke saisi vähän täytteeksi kangassilppua ja herneitä. Herra Poliisina räsynukke sitten esiteltiin isille.

Herra Poliiisi

lauantai 23. elokuuta 2014

Valokuvausta

Emppa innostui valokuvaamaan kännykälläni. Tässä osa otoksista. 


Annan mielelläni Empan ja Artzan kuvata. Heidän ottamiaan kuvia katsomalla saan käsityksen siitä, miten he hahmottavat maailmaa. Kännykässäni on tosin muisti melkein aina täynnä, sillä en muista siivota kuvia.






maanantai 11. elokuuta 2014

Keihäänheittoa keittiössä


Viime viikolla liikuntaleikkikoulussa oli keihäänheittoa ja Emppa halusi jatkaa harjoituksia kotona. Keihäänheitto onnistui hyvin sisätiloissakin. Keihäs rullattiin paperista ja teipattiin kärki sekä koristeet. Olohuoneesta otettiin vauhtia, keittiön ja olohuoneen rajalla oli viiva ja keittiön lattialaatat toimivat mittana.



Artzakin innostui urheilemaan. Hänen lajinsa taisi tosin olla keihäsjuoksu. Alkuasetelma oli sama kuin keihäänheitossa eli Artza juoksi keihäs kädessä. Mitään heittoa ei vain tullut. Hauskaa oli kuitenkin.

torstai 31. heinäkuuta 2014

Banaani-mansikka"pirtelö"

Näin kuumalla tekee mieli kylmää. Teimme Empan kanssa "pirtelöä". Ensin Emppa pilkkoi pari banaania ja laittoi ne pakkaseen. Pakastimesta taas otettiin mansikkasosetta jääkaappiin sulamaan.

Puolen päivän kuluttua banaani ja mansikka olivat sopivan kohmeisia. Kippasimme ne muovikannuun ja hurautin ne sauvasekoittimella hienoksi. Sekaan vielä maitoa sen verran, että juoma on tarpeeksi ohutta pillillä nautittavaksi ja vähän vanilja-aromia. Hyvää tuli Artzankin mielestä.


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kotiteatteria


Kaksi tuolia, peitto, leluja ja innokas esiintyjä. Siinä kaikki, mitä tarvitaan nukketeatteriesitykseen.

Emppa näki keväällä päiväkodissa nukketeatteria ja on sen jälkeen järjestänyt usein esityksiä. Käsikirjoitusta ei ole, vaan improvisaatiolla mennään.


Meillä on tänään oikein teatteripäivä, sillä nukketeatterin jälkeen sain vielä nauttia vauhdikkaasta Supermies-teatteriesityksestä. Tässä teatterissa yleisökin pääsi mukaan esitykseen: Minä sain pulassa olevan neidon osan. Mielummin olisin kyllä ollut sankari, mutta Empan esitys, joten minun oli tyydyttävä osaani.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lääkekippojen uusi elämä

Jos sattuu tuntemaan vaikka vanhainkodissa asustavan vanhuksen, niin tässä on hyvä yhteistyöprojekti vanhukselle ja lapselle. Meillä oman, nyt jo edesmenneen, mummoni hommana oli kerätä lääkekippoja. Urakkaan osallistui myös pari muuta, samalla osastolla asuvaa vanhusta. Pojat eivät vielä silloin kipoista välittäneet, mutta keräysosuuden toisena osapuolena oli poikien serkku.  Aina oli purkkipino mummolla odottamassa, kun serkkutyttö meni käymään.

Monenlaista pyramidia kipoista on tehty, tässä näyte "Kiinan muurista".


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Keittiöhommia

Kotityöt ovat kaatuneet päälle. Jotenkin pitäisi saada poikia värvättyä apuun. No, kiinnostavia töitä olisi esimerkiksi paistinpannulla paistaminen, mutta eihän se käy. Lopulta keksin tarpeeksi "vaarallisen" kaksivuotiaalle sopivan homman. Tiskikoneesta tulevat ruokailuvälineet ovat kuumia (mutta eivät liian kuumia) ja niiden käsittelyssä tarvitaan EHDOTTOMASTI uunikintaita. Olen saanut tähän hommaan apua jo useammankin kerran ja tästä on ihan oikeasti apua. Vinkkejä tästä aihepiiristä otetaan kiitollisena vastaan.


Vaarallisessa Superhommassa pitää tietysti olla pukeutunut asianmukaisesti :)

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kesäpäivä kellarissa kierrättäen

Olen nyt ollut 2,5 viikkoa lomalla. Meillä on ollut kivoja vieraita, isot juhlat ja pieni keälomareissukin on tehty. Todelliselta lomalta tuntui kuitenkin eilinen mummuni kellarissa viettämäni päivä.

Mummu opetti minulle viime kesänä maton kutomista ja nautin hommasta niin paljon, että halusin tänäkin kesänä kutomaan. Tällä kertaa syntyi makuuhuoneeseen ihanan pehmeät vaaleat matot. Kuteina oli kaatopaikkakuormasta pelastettua kudetta sekä mummun kuteiksi leikkaamia vanhoja lakanoita. Mummu oli jo tehnyt toisen maton valmiiksi, mutta minä sain tehdä toisen.

Ihan paras kesälomakohde. Matot on jo irrototettu puista.
Mummu oli pihalla lasteni kanssa ja minä kudoin. Poljin alas, sukkulan heitto, kuteen asettelu, poljin ylös ja pari paukautusta. Sitten toiselta puolelta uudestaan ja sitten taas toiselta. Suorastaan meditatiivista. Välillä Empan traktorileluun piti kiinnittää kyntöauraa ja välillä Artsa halusi äidin syliin, mutta sain omaakin aikaa. Kerran oli tosin oli pakko kurkata pihalle, sieltä kun kuului hurjaa kiljuntaa ja huutoa. 85-vuotias mummuni siellä meni lasten kanssa vesisotaa. :)

Mummu hakee vaahteranoksia vihtaa varten.

Kun matot oli kudottu, irrotettu kangaspuista ja päät solmittu, mummu lämmitti saunan ja teki vaahterasta vihdan. Minä ja mummu vihdoimme ylälauteella ja lapset "pesivät" itseään eli leikkivät pesuvadin, saippuan ja pesusienen kanssa alhaalla. Välillä vilvoiteltiin ja sitten taas jatkettiin. Muistan saunareissut mummun kanssa omasta lapsuudestani ja uskon että eilisestä jäi lapsilleni mukava muisto. Ensi kesänä taas uudestaan. Pitääkin katsoa oma liinavaatekaappi läpi, josko siellä olisi jokin lakana, joka saisi uuden elämän matossa.

Matot makuuhuoneessa.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kolmården

Vietimme tällä viikolla kaksi hauskaa päivää Kolmårdenissa. Varaukset tein pari päivää aikaisemmin netistä. Kolmården-paketin (2 päivää eläintarhassa ja 1 yö Vildmarkshotellissa) varasin täältä. Laivamatkan taas varasin täältä. Koska on lomakausi ja tein varaukset viimetipassa, jouduimme tyytymään laivassa ikkunattomiin hytteihin ja hotellissa näköalaan parkkipaikalle.

Ajoimme laivaan Turussa. Automatkustajien pitää olla paikalla tuntia ennen laivan lähtöä. Olipa pitkä tunti. En uskaltanut päästää lapsia autosta ulos laiturille muiden autojen sekaan seikkailemaan. Eväillä ja puhelimen Angry Birds -pelillä saatiin "Mennään nyt jo" - marinasta karsittua edes pieni osa. Koska matkustimme iltalaivalla, ei laivalla tehty juuri muuta kuin mentiin nukkumaan. Emppa halusi välttämättä nukkua yläsängyssä, joten asettelimme varmuuden vuoksi sängyn tikkaat sängyn laidaksi. Aamulla aikaisin matka taas jatkui. Kolmården on aika lähellä Norrköpingiä, joten suunnistamalla Tukholmasta E4-tielle pääsee hyvin matkaan. Kolmården aukeaa vasta klo 10, joten aamulaivalla tulijoilla on hyvin aikaa. Mekin teimme kaksi pysähdystä, ensin aamupalaa Tukholman liepeillä ja sitten ajankulutusta Norrköpingbrossa. Neljä suomalaisbussia samalta laivalta pysähtyi myös jälkimmäiseen. Nyköpingsbrosta löytyy muuten suuri karkkikauppa, jos laivalta ei tullut riittävästi ostettua. :)

Nyköpingsbro
Kolmårdenissa pysäköimme hotellin parkkipaikalle, haimme hotellilta parkkilipun, pääsyliput ja huoneen avaimet ja suuntamisimme eläintarhaan. Kolmården on todella laaja ja mäkinen. Rattaat tulivat tarpeeseen, Emppakaan ei olisi jaksanut kävellä kahta päivää, Artsasta puhumattakaan. Mieheni sai kyllä hyvän treenin lykätessään kahta poikaa mäkiä ylös ja alas kahden päivän ajan.

Aika uutena juttuna Kolmårdenissa on Safari-köysirata. Mikäli paikalla on heti aamusta, sinne kannattaa suunnata ensimmäiseksi, niin välttyy jonottamiselta. Köysirata-ajelu kestää melkein puoli tuntia ja sen aikana näkee vaikka mitä eläimiä. Opastus nauhalta löytyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tiesittekö muuten, että leijonalaumassa naaraat metsästävät ja urokset hoitavat jälkeläisiä? Tai että kirahvi synnyttää seisaaltaan, jolloin poikanen putoaa syntyessään noin kaksi metriä maahan? Tällaista ja paljon muuta kuulimme köysirata-ajalulla.

Safari-köysirata ja leijonat

Kolmårdenissa eläintarhassa voi kierrellä ja katsella eläimiä ihan oman aikataulun mukaan, mutta monilla eläimillä on myös omat esiintymisajat. Esiintymiset voivat olla show-tyyppisiä, ruokkimista tai esittelyjä. Kaikkiin esiintymisiin ei millään ehdi ja useat ovat yhtäaikaa, joten valitseminen on vaikeaa. Kartan ja esiintymisaikataulun ääressä kannattaa viettää hetki, sillä puiston laidalta toiselle ei hetkessä singahdeta.

Apina yrittää onkia vedesätä banaania.
Hylkeet ja merirosvot -show.
Sarvikuonoja ja muitakin.
Kolmården on paljon muutakin kuin eläintarha ja hyvä niin. Vaikka eläinten katseleminen on mielenkiintoista, välillä pitää päästä itsekin touhuamaan.

Sähköautorata
Kulmården-leikkipaikka
Vuoristorata. Emppa ja isi etummaisessa vaunussa.
Vuohien aitaukseen sai mennä rapsuttelemaan eläimiä.
Ensimmäisen Kolmården päivän päätteeksi raahauduimme samalla alueella sijaitsevaan hotelliin. Avaimet huoneeseen saimme jo aamulla, mutta huoneisiin pääsee vasta klo 16 jälkeen. Hotelli oli vähän kulunut, mutta ihan siisti ja oikein sopiva tarkoitukseen. Meille aikuisille oli huoneessa parisänky ja lapsille kerrossänky. Yläsängyssä oli laitakin jo talon puolesta. Hotellissa oli lapsille parikin leikkipaikkaa, pari ravintolaa ja kylpylä. Kävimme syömässä hotellin alakerran ravintolassa buffeessa ja ruoka oli oikein hyvää. Ruuan jälkeen menimme vielä uimaan kylpylään ja sen jälkeen olikin jo nukkumaanmenoaika.

Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen luovutimme huoneen ja siirsimme auton Kolmårdenin pääportille. Pakettiin kuului parkkilippu myös sinne. Toisena päivänä ihmettelimme eiliseltä kokematta jääneitä juttuja ja parhaita juttuja uudestaan. Lounaalla kävimme Safari-ravintolan buffeessa, mikä oli tosin pettymys. Edellisenä päivänä nautitut lihapullat ja muusi Farmors Köketissä oli paljon parempaa vastinetta rahoille.

Kolmårdenissa vierähti toisenakin päivänä niin pitkään, ettemme ehtineetkään pitää paluumatkalla päivällisen mittaista taukoa, vaan syöminen jäi odottamaan laivaan nousua. Paha virhe. Kaksi väsynyttä ja nälkäistä lasta eivät ole hyvää matkaseuraa. No, kun ruokaa vihdoin saatiin, homma helpottui ja nukkumaanmeno sujui hytissä ihan mallikkaasti. Isi-miehen lähetin lasten iltapuuhien ajaksi laivan pubiin nauttimaan hetken omasta ajasta. Itsestäkin tuntuu vielä näin reissun jälkeisenä päivänä, että lomamatkan jälkeen tarvitsisi hetken omaa lomaa. Mutta hyvä reissu oli.