torstai 30. tammikuuta 2014

Kosmo-päivä

Meillä odotetaan erityisesti tiistain Pikku Kakkosta. Tiistaisin tulee Kosmo. Kuussa asuva lapsi seikkailee aurikokunnan planeetoilla. Kosmo-sarja taitaa tulla jo toista kertaa peräkkäin, planeettoja ja sitä myöten jaksoja kun on melko rajallinen määrä. Kaikki avaruusjutut ovat meillä suosittuja. Itse tiedän, että voisimme askarrella hienon ja ison aurinkokuntamallin päällystämällä ilmapalloja paperimassalla, mutta tähän projektiin en ole jaksanut lähteä. Eero tutkii ja opettelee planeettoja puisesta aurinkokuntamallista.



Timo käyttää samaa mallia, mutta Timon kanssa puhutaan eri väreistä ja eri kokoisista plaaneitoista.

Ensi viikolla päästään vierailemaan ihan oikealle tähtitornille, sitä pojat jo odottavat kovasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti