maanantai 19. tammikuuta 2015

Tasapainoa hakemassa


2/3 lapsista on sen verran sairaana, että tämä päivä on paras pysytellä sisällä. Sen verran terveitä ovat kuitenkin, että tekemistä on keksittävä, ettei mene tappeluksi. Minä Itse -esittelytuotteiden kassista kaivoin meille tasapainolaudan ja sen parissa aamupäivä meni kivasti. Vähän meinasivat lapset tapella vuoroista, mutta homma pysyi ihme kyllä hallinnassa.
 

Minäkin pääsin muutaman kerran kokeilemaan ja sain tosiaan huomata, että keskivartalon hallinta ja sen myötä tasapaino ovat raskauden jäljiltä ihan hukassa. Raskauden aikana ei tullut liikuttua entiseen tapaan ja keisarinleikkauksen jälkeen liikunta loppui kokonaan viikoiksi. Vähän ennen jälkitarkastusta aloin taas varovasti liikkua. Nyt liikunta on taas mukana kuvioissa lähes entiseen malliin. Vaikka viime yön kaltaisen valvomisen jälkeen tekisi vain mieli vain lojua sohvalla ja herkutella, parempi on kuitenkin puuhailla edes vähän jotakin, niin olokin kohenee. Mitään kovaa treeniä ei tälle päivälle voi kuvitellakaan, sillä väsymys on sitä luokkaa, että loukkaantumisen riski on ihan oikea. Mutta vähän jotain pientä lasten kanssa ja vaikka kevyt lyhyt lenkki illalla, kun mies tulee kotiin. Tasapainolauta oli minullekin siis erittäin sopiva puuha tänään. Ehkä se keskivartalon hallinta sieltä vielä löytyy. Tasapainotaidolle olisi kyllä tarvetta näillä liukkailla keleillä.
 

Teippasin laudan reunaan pienen merkin lähtö/maaliviivaksi, jotta meidän oli helpompi seurata tuloksia eli montako kierrosta palloa onnistui pyörittämään. Tulipahan harjoiteltua laskemistakin yhteen ääneen. 2-vuotiaan Artzan ennätys oli 2 täyttä kierrosta ja 4-vuotiaan Empan taas neljä. Minä sain parhaimmaksi tulokseksi 14 kierrosta, joten petrattavaa on jonkinverran, jos aion saada ikäni verran kierroksia. Ei muuta kuin harjoittelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti