lauantai 21. helmikuuta 2015

Hyviä (teko)syitä

Tilasin pienen täydennyskuorman Oivallus- ja logiikkapelejä. Jotenkin siinä taas kävi niin, että tuli tilattua valikoimissa olevien tuotteiden lisäksi yksi uusikin tuote, nimittäin Camelot JR. Perustelin hankintaa sillä, että se on hyvä lisä valikoimaamme, mutta jos rehellisiä ollaan, niin ennenkaikkea halusin sen omaan käyttöön. Ja jos ihan umpirehellisiä ollaan, lähes koko valikoimamme on valittu sillä perusteella, minä (tai Sani) olemme halunneet kyseiset tuotteet omaan käyttöön. Muutamia tuotteita on kyllä tullut valikoimiin asiakkaiden toiveesta ja saa niitä toiveita esittää lisääkin.


Seurauksena tuotteiden valikoimismetodista minulla on hyvin laaja esittely- ja vuokravälineiden kokoelma kotona. Ehdottomasti leluyrittäjyyden etuja! Samaa olen suositellut edustajillemmekin: ottakaa esittelytuotteiksi niitä, mitä haluatte itsellennekin. Edustajia meille muuten otettaisiin vielä lisääkin. Että jos yhtään kiinnostaa lisätulot leikkien, ottakaapa yhteyttä vaikka sähköpostilla: asiakaspalvelu(at)minaitse.fi. Samasta osoitteesta voi muuten työllistää meitä/heitä nykyisiä edustajia eli tiedustella leluesittelijää Minä Itse-kutsuille, lähinnä Hämeeseen ja Pohjanmaalle tällä hetkellä.

Kun täydennystilaus saapui, saivat lapset tarkistaa sen. Tuttuja tuotteita oli: "faiöeskeip!", tunnisti Artsakin (siis Fire Escape eli Tuli on irti!). Ja uusi peli huomattiin heti. Ymmärsivät sentään kysyä, saavatko, ennenkuin avasivat ja ottivat käyttöön. Kriittinen testiryhmäni piti kovasti tästä tuotteesta. Linnan torneja ja portaita voi rakennella ihan muuten vaan tai yrittää ratkoa tehtäviä. Minä olen tällaisissa aika huono, joten vähän vaativimissa tehtävissä jouduttiin jo lunttaamaanratkaisut. Emppa keksikin sitten, että on helpompaa, jos ottaa suoraan esiin ratkaisusivun ja rakentaa linnan sen mukaan. Että ongelmanratkaisutaidot kehittyivät heti :)


Olen ottanut kaikki blogin kuvat kännykkäkameralla tai pokkarilla. Järjestelmäkameraa on alkanut tehdä mieli ja jälleen käytän yritystä tekosyynä. Tulisi parempia kuvia tuotteista ja hienompia kuvia blogiin. Järjestelmäkameraa siis oikeastaan tarvittaisiin yrityksen vuoksi eikä siksi, että olen heikkona kaikenlaiseen elektroniikkaan. Sainkin yhdeltä tutulta kameran viikonlopuksi testattavaksi. Aika paljon on minulla valokuvauksesta opittavaa. Alla ensimmäiset harjoitukset:



Kyllä kännykällä helpommin kuvia saa :) Nämä ovat hirmuisen vääntämisen tulosta ja siltikään eivät ole teräviä.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävyyttä on auttaa ja antaa auttaa.

Kävimme viikolla kylässä poikien papan luona. Papalla on käsi paketissa, joten Empan kanssa juttelimme matkalla, että voisimme auttaa pappaa kotitöissä. Emppa vähän pettyi, kun pappa olikin saanut imuroitua itse. Mutta onneksi pölyjä löytyi pyyhittäväksi. Emppa paneutui hommaan sen vaatimalla vakavuudella ja Artsakin vähän pyyhki (Iipun pipolla). Polttopuitakin haimme.

Oli aika liikuttavaa, miten innokas Emppa oli auttamaan. Kovasti hän papalta kyseli, miten voisi auttaa ja pappa keksi hommia parhaansa mukaan. Vierailusta jäi varmasti molemmille hyvä mieli. Minulle ainakin.

Hyvää ystävänpäivää! Auttakaa ja ottakaa apua vastaan.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Sydänlapsi

Sydänlapsi. Ennen viime syksyä en edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Nyt tiedän, sillä Iipulla todettiin synnynnäinen sydänvika reilu viikko syntymän jälkeen. Iippu on siis sydänlapsi. Diagnoosin aikaan olin vielä niin järkyttynyt Iipun ennenaikaisesta syntymästä, etten oikein tajunnut koko asiaa. Järkytys iski vasta myöhemmin, kun olin saanut lapseni kotiin. Ja kyllä se sitten iskikin. Huh. Menettämisen pelko löi aaltoina ylitseni niin, etten välillä voinut kuin istua vauva sylissä ja itkeä.



Silmät kyynelistä sameina harhailin netisssä etsien tietoa aiheesta ja löysin Sydänlapset ja -aikuiset ry:n. Otin sinne yhteyttä ja sainkin heti vertaistukea. Vertaistuki tuli tosiaan tarpeeseen. Lääkäri oli kyllä kertonut ja selittänyt diagnoosia, mutta vain toinen sydänlapsen vanhempi ymmärsi, mitä olimme käymässä läpi. Pelko ja huoli laimenivat hieman ja mukaan tuli myös toivoa.

Toivo on tähän mennessä kasvanut jokaisen Iipun sydänkontrollin myötä. Sydän on alkanut korjaantua itsestään. Voi jopa olla, että sydänleikkausta ei tarvitakaan. Aikamoinen Minä Itse -lapsi, jos korjaa sydämensäkin itse! Mutta ei tämä sydänjuttu vielä ohi ole, kaukana siitä. Torstaina on taas seuraava kontrolli, mikä tarkoittaa minulle unettomia öitä. Mitähän lääkäri sanoo? Onkohan suotuisa kehitys jatkunut? Tulevaisuus mietityttää myös. Tuleekohan Iipun sydän aiheuttamaan jatkossa ongelmia vai voiko hän elää ihan täyttä elämää?

Muuta en voi tehdä kuin keskittyä tähän hetkeen. Sen mukaan sitten edetään, mitä eteen tulee. Onneksi Suomessa sydänosaaminen on huippua. 7.-14.2. vietetään sydänlasten viikkoa. Viikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta aiheesta. Tämä postaus on minun panokseni. Vertaistukea lisäksi tärkeää on tietysti myös läheisten tuki. Kiitokset molemmista!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Limalohikäärme ja muuta juttua päiväkodista

 

Emppa ohjasi minulle ja Artzalle taiteilua "med lim och salt". Ensin piirrettiin liimalla (meillä Erikeeper) kuva paperille ja sen päälle ripoteltiin suolaa. Suolaaminen oli Artzan mielestä parasta, eikä hän päässyt hommassa sen pidemmälle. Minä ja Emppa sen sijaan väritimme taiteemme tiputtamalla kuvan päälle vesiväriä. Empan mukaan samalla tekniikalla voisi tehdä muutakin, mutta tällä kertaa tehtävänantona oli limalohikäärme. Tuli kivan näköistä taidetta ja niitä oli kiva tehdä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emppa haluaa tehdä jotain kivaa päiväkodissa opittua kotona. Eikä toivottavasti viimeinen. Niin siis päiväkodissa. Minä olen tosiaan olen ollut viime syksystä asti sellainen äiti, joka on vauvan kanssa kotona ja isommat lapset ovat päiväkodissa.

Mitenkäs tässä näin kävi? Kun palasin töihin ensimmäiseltä äitiyslomalta, Emppaa hoitivat isöäiti ja sukulaistäti. Ja kun seuraava äitiysloma koitti, Emppa jäi minun ja Artza-vauvan kanssa kotiin. Tai kotiin ja kotiin. Kävimme perhekahvilassa usein kaksikin kertaa viikossa ja Emppa pari kertaa viikossa kerhossa. Lisäksi vietimme aikaa leikkipuistossa ja kavereiden kanssa. Minusta tuntui hyvältä pitää molemmat lapset kanssani. Usein mietin, että Empasta on jo paljon seuraa ja että olisi ollut tylsempää pelkän vauvan kanssa.


Kun minun oli taas aika palata töihin, lasten piti mennä lähellä olevalle perhepäivähoitajalle, mutta juuri ennen hoidon alkua homma menikin puihin. Paniikissa soittelin läpi kaupungin kaikki mahdolliset hoitopaikat, niin yksityiset kuin julkisetkin. Yhteen päiväkotiin oltiin juuri perustamassa uutta ryhmää ja lapset pääsivät sinne. Päiväkoti oli ruotsinkielinen, mutta uusi ryhmä oli tarkoitettu äidinkielenään suomea puhuville. Enpä olisi arvannut, millainen onnenpotku kohdallemme osui. Lasten päiväkoti on ihana. Ohjelmassa on jos jonkinlaista kivaa ja kehittävää puuhaa. Joka viikko on askartelua, liikuntaa, retkeilyä luonnossa, muskaria ja leipomista. Välillä tekisi mieli itsekin jäädä päiväksi sinne. Parasta on kuitenkin joustavuus. Esimerkiksi torstaina kun Emppa ei ollut halunnut iltapäivällä mennä sisälle, joten hänelle tuotiin välipala ulos. Lapsilla on siellä kavereita ja he viihtyvät niin hyvin, että kun Emppa perjantaiaamuna sanoi, ettei jaksa mennä päiväkotiin, olin ihan varma, että hän on kipeä. Päiväkotiinkin ilmoitin, että lapsi on kuumeessa. No, ei ollut, oli vain lämmin herättyään peittojen alta ja väsynyt, kun oli edellisen päivän ollut tuntikausia pihalla riehumassa.

Meillä on toiminut hyvin noin neljä hoitopäivää viikossa systeemi. Päiväkodissa pojat ovat noin 6-7 tuntia kerrallaan. Aamuisin nukumme niin pitkään kuin nukuttaa ja aamiaiset yms. vievät oman aikansa. Hoitopäivien aikana pyrin hoitamaan mahdollisimman paljon kotihommia ja yleensä myös valmistelen päivällisen mahdollisimman pitkälle ennen kuin haen lapset. Pikkuinen Iippukin saa äidin jakamatonta huomiota hereillä ollessaan ja vauvan päiväunien aikaan minä taas ehdin kuntoilemaan. Iltaisin ja vapaa päivinä minulla on näin enemmän aikaa ja virtaa puuhata isompien lasten kanssa. Päiväkoti ei ole montessoripäiväkoti, joten ne touhut jäävät meillä kotona touhuttavaksi.  Välillä, kun isommat ovat touhunneet päivän päiväkodissa, me lojumme hyvällä omallatunnolla illan sohvalla. Laiskotteluakin tarvitaan! Bonuksena sekä minä että pojat olemme oppineet päiväkodin ansiosta esimerkiksi askartelua ja uusia lauluja, mutta myös vielä tärkeämpiä asioita, kuten rohkeutta, itseensä (ja lapsiensa pärjäämiseen) luottamista sekä toisten kanssa toimeen tulemista, niin suomeksi kuin ruotsiksi.

Perheet ovat erilaisia ja päiväkodit ovat erilaisia. Yhdessä vaiheessa perheellemme parasta oli kotihoito, mutta nyt tämä päiväkoti on meidän perheellemme parasta.